Riko ittes ja muutu

Kaitsu tässä moido.

Oon pitänyt elämäni aikana melkoista määrää erilaisia blogeja. Joskus olin silleen, että en varmaan aloita teemablogia fitneksestä. Teemablogit on vähän sellasia, että ne kuolee omaan mahdottomuuteensa. Ei sitä loppuelämäksi löydy sanottavaa samasta aiheesta, vaikka ois kuinka rakas aihe.

Sitten mulle tuli sellanen fiilis, että mä tarvin jonkun foorumin mun ajatuksille. Suomeksi.

Kun juttu on silleen, että mä oon aika queer. Homo. Tai lesbo. Sukupuolineutraali. Mä en oikein löydä fitnessidoleita ympäriltäni. Musta on ihanaa, että todella lihaksikkaat naiset on tyyliltään supernaisellisia, mutta mä en pysty samastumaan siihen. Mä oon superkateellinen miehille, koska ne saavuttaa lihaserottuvuuden paljon naisia helpommin. Mutta mä en halua oikein sen kummemmin mies- kuin naisruumistakaan. Mulla sattuu olemaan tissit, joita enemmän tai vähemmän vihaan. On tarkoitus alkaa bindaamaan. Transmiehet tekee sitä - käyttää erityistä liiviä tai paitaa, joka litistää rinnan tasaiseksi, maskuliiniseksi. Mä oon kehopositiivinen ja pyrin viimeiseen asti välttelemään laihdutushaluja, mutta tissien katoamistemppu on melko suuri houkutin laihduttamiselle.

Pelaan roller derbyä. Se on vanhanaikaisilla quad-rullaluistimilla pelattava kontaktilaji, jossa kierretään rataa, kerätään pisteitä ja taklataan niin kovaa, että ihmisiä lentää metrien päähän.

Sitähän kautta mä päädyinkin tähän tilaan, jossa mursin ristiluuni ja jouduin laskelmoimaan elämäni uusiksi. Oon ollut poissa pelistä nyt 1,5 kk. Toipumisarvio on 3 kk. Kun luistimet roikkuu naulassa, kuntoutuminen perustuu muille lajeille. Salitreenille. Uinnille ja vesijuoksulle. Kuntopyöräilylle. Joskus lollailin, että ehdin vetää jonkun vesitriathlonin ennen kuin olen takaisin rullilla. Mutta kun derby on poissa pelistä, mietin taas vanhoja naftaliiniin haudattuja kehonrakennusambitioitani.

Vuonna 2015 aloitin Fitfarmin Bikini Challengen. Se oli tosi hyvä juttu, sain muokattua kehoa paljon ja olin tosi innoissani sen kanssa. Silloin eka kertaa mietin, oisko mustakin kisaamaan fitnesslajissa. Valitsin jo lajinkin - halusin siihen IFBB:n skrodeimpaan lajiin, women's physiqueen. No sitten loppuvuodesta 2015 oli loukkaantumisongelmia ja sali joutui tauolle. Mä puolestani aloitin derbyn - ja hengitin sitä lajia seuraavat puoltoista vuotta. Juurikin tähän loukkaantumiseen asti.

Derbyssä on se mahtava puoli, että siellä on tilaa kaikille. Oli kroppatyyppi mikä tahansa, sille on paikkansa pelissä. Reilusti lihavia ihmisiä pelaa maailman huipulla. Jos oot pieni vikkelä kuikelo, siistiä, susta on vaikka mihin. Kehon arvostelulla ei ole derbyssä sijaa.

Tää on todella kiinnostavaa yhdistää nämä kaksi: fitnessmaailma, jossa asioita tehdään, jotta ulkonäöstä tulisi rasvattomampi ja lihaksikkaampi, ja derbymaailma, jossa sun ulkoiselle habitukselle tehdään tila sen sijaan, että sun pitäisi viedä vähemmän tilaa. Fitness, jossa asioita tehdään queernäkökulmasta katsottuna hyvin binäärisesti (mies-nais-vastakkainasettelulla) sekä heteronormatiivisesti (sillä oletuksella, että kaikki on lähtökohtaisesti heteroita ja perinteisiin sukupuolirooleihin sopivia). Derby, jonka lähtökohta on feminismi ja seksuaali- ja sukupuolisensitiivisyys.

Mä olen sydämeltäni ehdottomasti enemmän derbyssä. Mun on ollut todella vaikeaa löytää itseni kaltaisia ihmisiä fitnessmaailmasta. Vaikea edes kuvailla, millaisia. No ensinnäkin vegaaneja. Ja usein ponihäntäiset, kauniisti laittautuneet fitnesskissat saa mut tuntemaan itseni kömpelöksi wannabeksi, vaikka oisin vähintään yhtä lihaksikkaassa kondiksessa. Ja fitnessäiskät saa mut tuntemaan itseni laiskaksi ja tehottomaksi. Miehet yleensä vaan laukoo seksistisiä vitsejä ja vittuilee mulle mun vegaanisuudesta.

No. Tarkoituksena on siis luoda tila olla viherfeministinen fitnesshomo. Haluan laittaa paljon kuvia. Sellasia, joissa näytän just niin kummitukselta kuin aina. Esitellä ehkä vähän mun kuntoutusprojektia. Käydä läpi päässä kulkevia ajatuksia urheilun suhteen. Mainostaa tätä blogia ihan perkeleesti.